Teatteri nro 1/2002
Kannen kuva: Riitta Päiväläinen
Mistä konkari syttyy?
Aikamiesten intohimot

Mistä syntyy into tehdä työtä, kun repussa on jo lähes kaikki mitä alalla voi saavuttaa? Miltä pitkä kokemus ja muuttunut maailma tuntuvat teatterityössä? Tuovatko vuodet viisautta vai vaikeuttaa ikä haasteisiin tarttumista? Vastaajina kolme pitkän uran tehnyttä miestä, näyttelijät Lasse Pöysti ja Juhani Niemelä sekä ohjaaja Kalle Holmberg.

Lasse Pöysti:
Näyttelijä ei selviydy yksin. Aina tarvitaan juuriharjaa.
Ei ole kauan siitä, kun näyttelijä Lasse Pöysti, 75, jäi miettimään uraansa ja tajusi saaneensa mahdollisuuden kokea koko suomalaisen teatterin taival ensihetkistä nykypäivään. Pöystin aloittaessa iltanäyttelijänä Suomen Kansallisteatterissa vuonna 1945 hänen kollegoihinsa kuului muun muassa Jussi Snellman, joka oli työskennellyt Kansallisteatterin perustajan Kaarlo Bergbomin henkilökunnassa.

”Samantapaisen tarinan olen kuullut Olli Mustoselta, joka kertoi tavanneensa Englannissa henkilön, joka oli nähnyt henkilön, joka oli nähnyt Beethovenin. Siitä syntyy pitkä historian halki kulkeva säde, joka ikään kuin siirtyy silmistä silmiin.”

Myös suuren osan ammattitaidostaan Pöysti sanoo rakentaneensa työtovereiden avulla. Hän luonnehtii itseään eräänlaiseksi tilkkutäkiksi, johon tietyt kollegat, ohjaajat ja kirjailijat ovat jättäneet jälkensä.

Alku ei ollut helppo, tai se oli pikemminkin liian helppo. Suomisen Ollina suomalaisten sydämet lumonnut lapsitähti oli todellinen lahjakkuus, niin vaivatonta replikointi ja näyttämötilanteeseen asettuminen olivat hänelle. Mutta kymmenen vuoden kuluessa aito säteily muuttui yhä vahvemmin pelkäksi suosion tavoittelemiseksi ja sen ylläpitämiseksi. Aseikseen Pöysti valjasti kaikki mahdolliset keinot.

...