Elämänmakua
Nykyään on hyvin epämuodikasta, jopa naurettavaa puhua
ihmisen tehtävästä pyrkiä muuttamaan maailmaa edes
hitusen. Hyvyys tulkitaan falskiudeksi ja idealismia pidetään
kyvyttömyytenä nähdä todellisuus.
Onneksi on vielä vastarannan kiiskiä, jotka uskaltavat puolustaa
ihanteitaan ja tarttuvat toimeen toteuttaakseen näkynsä. Sellaisia
kuten Kaustisen seutukunnan naiset, jotka polkaisivat pystyyn Pirityiset,
alueellisen kehittämisyhdistyksen, ja ryhtyivät suunnitelmallisesti
tekemään työtä maaseudun ja oman arkensa elävöittämiseksi.
Sama asenne – ongelmat pitää nähdä haasteina
– siivittää myös Vuonislahden matkailuyrittäjien
toimintaa. Pielisen rannalla kohoava vireä kylä markkinoi itseään
kylämatkailun helmenä, ja syystä. Alueen lumo ei ole syntynyt
itsestään, vaan siihen on tarvittu ideoita ja kyläläisten
yhteistyötä, sisua ja sitkoa.
Näitä kahta Suomi-neidon eri kolkilla toimivaa yhteisöä
yhdistää ennen kaikkea vahva halu luoda tulevaisuutta itse eikä
vain tyytyä sivustakatsojan osaan. Heidän kaltaisiaan on muitakin,
ja paljon.
Ruohonjuuritason työssä piilee myös toimittajan voima ja
kertomisen ilo. Sieltä, arjen sankareiden parista, löytyvät
ne huikeimmat jutut, ihmisten elämä. |
|