 |
Anna nro 37/2003
Kuvat: Tiina Itkonen
Ulla Huttusella ja Arto Salmisella on
Elämä omissa hyppysissä
Emaloija Ulla Huttunen ja puuseppä Arto Salminen ovat onnistuneet
siinä, mistä moni käsityöyrittäjä haaveilee
– ansaitsemaan elantonsa omalla työllään. Korpiahon
vanhassa koulussa asuva pariskunta ei usko jatkuvan kasvun tuottavan onnea,
vaan haluaa nauttia ihmisen kokoisesta elämästä.
Punaruskeat, kiiltäväturkkiset ketut juoksevat koivuista pintaa
pitkin. Vieressä sykkii rivi hehkuvia sydämiä. Ja tuossa
lyllertävät karhut majesteettisen arvokkaina. Matkamuistomyymälän
hyllyllä lepäävä kannellinen laatikko, tai säilimö
kuten tuoteselosteessa sanotaan, on kuvioituine kansineen lumoavan kaunis,
suomalaista käsityötä parhaimmillaan. Ei ihme, että
turisti toisensa jälkeen nappaa sellaisen sormiinsa ja kiikuttaa
kassalle. Myyjä paljastaa säilimöiden kotikunnaksi Korpilahden.
Siis sinne!
Keski-Suomessa, Jyväskylästä 30 kilometriä etelään
sijaitsee Korpiahon kylä, ja siellä, mäkisen tien päässä,
kohoaa vanha kansakoulu piharakennuksineen. Täällä asuvat
ja työskentelevät puuseppä Arto Salminen ja emaloija Ulla
Huttunen, joiden yhteistyön tuloksena on syntynyt omintakeinen, puun
ja emalin yhdistävä tuoteperhe: säilimöiden lisäksi
avainkaappeja, kulhoja, pönttöjä, tarjoilulautasia, lasinalussettejä,
emalikoruja ja uniikkitauluja.
Pariskunta on onnistunut siinä, mistä moni käsityöyrittäjä
haaveilee – ansaitsemaan elantonsa omalla työllään.
Menestyksen resepti ei ole yllätys – lahjakkuutta, luovuutta,
taitoa ja sisua – mutta poikkeukselliseksi Arton ja Ullan tarinan
tekee se, etteivät he haikaile menestyksestä. Olennaista on
heidän mielestään keskittyä laatuun ja tehdä
huoliteltuja sarjoja, nauttia työstä ja elämästä.
– Oman yrityksen perustaminen ei johtunut siitä, että
olisin jotenkin erityisen yrittäjähenkinen tai yritteliäs
ihminen, vaan pikemminkin siitä, etten ole sopeutunut tavanomaiseen
työelämään kahdeksasta neljään -ajatteluineen.
Alussa tein tilaustöitä ja entisöin vanhoja huonekaluja.
Kun Ulla valmistui metalliseppä-artesaaniksi ja erikoistui emalointiin,
ryhdyimme suunnittelemaan omia tuotteita. Kahdeksan vuoden ajan olemme
tehneet tuotteita, joissa näkyy molempien kädenjälki, Arto
Salminen kertoo.
...
|
|