Merkillistä väkeäDraaman lait
Takaisin
Lataa koko juttu
 
EdellinenSeuraava  

Painonvartijat nro 4/2005
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Lihavista paisui mediassa moraalinen paniikki

Mikäli mediaa on uskominen, lihavista on tullut paheksuttava ihmisryhmä, jonka liikakilot uhkaavat jo yhteiskunnan hyvinvointia ja kansakunnan kassavarantoja. Lihavuustutkija Hannele Harjunen, mediatutkija Katariina Kyrölä ja Suomen Mielenterveysseuran viestintäjohtaja Kristina Salonen pohtivat median roolia lihavuuteen liittyvien asenteiden muokkaajana ja ylipainoisten leimaajana.

Läski saa nyt lähteä. Ja niin katoaa jälleen yksi itkuinen kilpailija ruudusta, mutta ei hätää! Vielä on jäljellä liuta ylipainoisia kilpailijoita, joita katsojien iloksi nöyryytetään ja rääkätään niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Suomalaisten perjantai-illat kuluvat nykyään kiloja vahdaten, kiitos MTV3:n, joka on tuonut ruutuun amerikkalaisen, lihavien painonpudotuskilpailusta kertovan tosi-tv-sarjan Suurin pudottaja. Ohjelman alkuperäiseen nimeen, The biggest loser, kätkeytyvä kaksoismerkitys ei paljastu sarjan suomenkielisessä käännöksessä, mutta ohjelma osoittaa nopeasti, mistä on kyse: elämänhallinnan menettäneistä luusereista, joita trimmatut personal trainerit piiskaavat ihannemittoihin.

Jotta katsojille ei jäisi epäselväksi osanottajien suurin synti, kilpailijoiden vatsoista, pakaroista, reisistä, käsivarsista ja rinnoista näytetään toistuvia lähikuvia. Monet tilanteet kuten punnittavaksi marssiminen esitetään hidastettuina, yksityiskohdilla mässäillen.

...