Teatteri nro 5/2005
Kannen kuva: Charlotte Eström-Wennström
Vaarallista naurua?

Komediasta on teatterissa tullut eräänlainen salarakas, jonka olemassaoloa vähän häpeillään, mutta lystiä se tarjoaa. Hauskuuttamiseen liittyviä asenteita ja haasteita pohtivat teatterinjohtajat Heikki Vihinen, Pekka Strang ja Tytti Oittinen.

Heikki Vihinen:
Kaikki tehdään talon hyväksi
Tampereen Teatterin teatterinjohtaja Heikki Vihinen tietää leimautuneensa älämölöhuumorin tekijäksi, kiitos Kummelin, josta kasvoi 1990-luvun suosituin tv-koomikkoryhmä. Nykyisessä pestissä siitä on ollut sekä haittaa että hyötyä.

Kuvaavaa on, että aloittaessaan työnsä seitsemän vuotta sitten Vihinen perehtyi ensimmäiseksi talon markkinointiosaston toimintaan. Hän ei millään tavoin peittele pyrkimystään hyödyntää nauru teatterin hyödyksi, mikä käytännössä tarkoittaa kassavirran kasvattamista.

”Meillä ei ole varaa tehdä esityksiä, jotka eivät myy. Teatteri joutuu kilpailemaan monen viihdetuotannon kanssa. Kello 19 tässäkin kaupungissa pimentyy monta salia. Eikä pidä unohtaa televisiota. Kilpailu ihmisten sieluista on rajua, ja siinä pärjätäkseen pitää olla aseita”, Vihinen sanoo.

”Vaikka komediallisille näytelmille ja musikaaleille on eniten kysyntää, lähtökohtanani on ollut se, ettei päänäyttämöä täytetä koskaan pelkästään niillä, vaan siellä on aina jokin niin sanotusti kunnollinen teos. Kaikki on tietenkin suhteellista. Shakespearen Macbeth saattaa olla suuri menestys, jos se menee 25 kertaa, kun taas musikaalia voidaan esittää satakin kertaa. Huippufarssin suosio voi olla vielä sitäkin suurempi. Ongelmana on se, että suosittujen esitysten näkyvyys muun muassa mediassa synnyttää nopeasti harhan, ettei teatterissa muuta esitetäkään kuin komedioita ja musikaaleja.”

...