 |
Viides rooli
Sanojen voimaa en ole epäillyt koskaan.
Siinä myös syy, miksi minusta tuli journalisti. Olen työskennellyt
freelance-toimittajana vuodesta 1984. Juttukeikkojen myötä tutuiksi
ovat tulleet kotimaan läänit ja toisinaan myös kaukomaiden
keitaat. Kuten näillä sivuilla todistan, työni parasta
antia ovat ihmiset ja arjen kirjo.
Entä mitä kätkeytyy sivuston nimien, Taivaannapa ja Viides
rooli, taakse?
Taivaannapa on tähtitieteellinen koordinaatti, maapallon akselin
ja taivaanpallon leikkauspiste, eräänlainen kuvitteellinen paikka
universumissa. Minulle Taivaannapa merkitsee huikeita unelmia ja toistuvia
sukelluksia ihmeiden äärelle. Yritykseni mahtipontinen nimi
sisältää myös rutkasti itseironiaa ja muistutuksen
tarkastella asioita laajasta perspektiivistä.
Blogini olen ristinyt suosikkikirjailijoihini lukeutuvan, kanadalaisen
Robertson Daviesin kirjan mukaan. Hänen Deptford-trilogiansa ensimmäinen
osa on nimeltään Fifth Business, Viides rooli (Tammi, 1984).
Nimi vie näyttämölle. Vanhan ajan teatteri- ja oopperaseurueissa
esiintyi sankarin, sankarittaren, uskotun ja konnan rinnalla usein hahmoja,
jotka olivat vähäpätöisempiä kuin tähtikvartetti,
mutta joiden merkitys oli olennainen jonkin tärkeän oivalluksen
tai loppuratkaisujen esiin tuomisessa. Näyttelijästä, joka
esitti näitä rooleja, käytettiin nimitystä viides
rooli.
Minua viehättää ajatus ihmisestä, joka ikään
kuin takavasemmalta räväyttää ratkaisevan repliikin.
Samassa hengessä näen blogini.
Nämä sivut ovat henkilökohtainen taistelutanner, eräänlainen
ajatusten ja pohdiskelujen tori, jossa keskiössä ovat itseäni
askarruttavat, usein kulttuuria ja taidetta koskevat kysymykset. Sanojen
lisäksi tarvitaan tekoja, ja siksi tilaa saavat myös haltioitumisen
hetket sekä ihmiset niiden takana. |